perjantai 19. huhtikuuta 2013

Taistelu pelipaidoista osa 4/7

Suomi kohtasi Sveitsin peräkkäisinä päivinä, ja tänään kohdattiin Hämeenlinnassa. Eilinen todella surkea ottelu näytti pois pyyhityltä kun Leijonat tuli todella isolla intensiteetillä ensimmäiseen erään, ja Antti Pihlström teki 1-0 maalin jo kahden minuutin pelin jälkeen.
Pihlström laukoo ranteella 1-0


Valitettavasti avauserän ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen Leijonien peli puuroutui eilisen tapaan, ja viisikkopeli hajosi kerta toisensa jälkeen. Ottelu päättyi Sveitsin voittoon rangaistuslaukauksilla 4-5. Suomen maalit tekivät, Pihlström, Jormakka, Sallinen, ja vain reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua Juha-Matti Aaltonen.

Hyökkäyskentistä parhaiten onnistui Salminen, Viitaluoma ja Jormakka. Tosin ykkösen keskellä pelannut Viitaluoma oli jälleen heikohko. Maalipaikat tasakentällisen ykkösketjulla menivät 3-1 Suomi ensiksi mainittuna.


Suomen kakkoskenttä Pesonen, Hytönen, Aaltonen oli viimeisenä mainitun yksilötaituruuden varassa läpi ottelun. Kakkoskentän maalipaikat 3-4 Sveitsille.

kolmas hyökkäskolmikko Sallinen, Wirtanen, Osala oli pahiten purjeessa omassa päässä. Osala teki kuitenkin läpi ottelun tärkeää työtä taklaten, ja ärsyttäen "grindermäisesti" Sveitsiläisiä, siinä monesti onnistuenkin. Kolmosen maalipaikat 1-4 Sveitsille.

Neloskenttä Pihlström, Lahti, Anttila pelasi odotuksia vasten peilaten parhaiten. Maalipaikat tällä ketjulla 4-1 Suomelle.

Puolustuspäässä eilisen tapaan Mikko Kousa oli pahiten purjeessa.Huomioitavaa on ettei ykköspakki parin Hietanen, Mäenpää ollessa jäällä, Sveitsi saanut tasakentällisin ainuttakaan maalipaikkaa. Sitä vastoin Muiden pakkiparien pelaaminen jätti isoja kysymysmerkkejä jatkoa ajatellen.

Maalilla Mika Järvinen pelasi kaksi erää väkevästi. Kolmanennen erä kaksi Sveitsin maalia olivat kumpikin enemmän tai vähemmän hänen piikkiin laskettavia. Järvisen pelit tältä keväältä on kaiken järjen mukaan pelattu.

Yksilöistä on ehdottomasti nostettava esiin Pekka Jormakka, joka jo Tanska, ja Norja otteluissa pelasi väkevästi. Näillä esityksillä Pelicans laituri nähdään MM-kisoissa. Kiekollista osaamista löytyy, ja asenne puoli on kunnossa.
Jormakka hassuttaa komean 2-2 maalin

Sveitsi ottelut ovat nyt takana, ja kuten otsikko kertoo, on jäljellä kolme ottelua ennen MM-kisoja. Nuo ottelut ovat Tsekin EHT-turnauksen ottelut, Venäjää, Tsekkiä, ja Ruotsia vastaan. tätä ryhmää harvennetaan ja seuraavassa ne ketkä minun mielestä pitäisi jatkaa joukkueessa, ja kenen on aika lähteä kesälomille.

Hyökkääjistä seuraavien pitäisi minun mielestä jatkaa:

Sakari Salminen, Pekka Jormakka, Janne Pesonen, Juha-Pekka Hytönen, Juha-Matti Aaltonen, Oskar Osala, Antti Pihlström, Marko Anttila, Niklas Hagman, Ville Viitaluoma, Teemu Ramsted, ja Miika Lahti.

Puolustajista:

Mikko Mäenpää, Juuso Hietanen, Ilari Melart, Ville Lajunen, Ossi Väänänen, Teemu Laakso, Lasse Kukkonen ja Rasmus Ristolainen.

Maalivahti osasto tulee kuitenkin kisoihin muuttumaan niin paljon vielä, että tässä vaiheessa on melkein sama ketkä sinne jää.

Kesälomalle tästä ryhmästä saisi lähteä:

Jere Sallinen, Petteri Wirtanen, Juha-Pekka Haataja, Sami Lepistä Ja Mikko Kousa.

Jukka Jalonen nimesi kuitenkin jo heti ottelun päätyttyä Tsekin EHT-turnauksen miehistön. Joukkueeseen sisään Petri Kontiola ja Janne Jalasvaara. Ulos Teemu Ramsted ja Rasmus Ristolainen.

Mukaan liittyjät olivat odotettuja, mutta Teemu Ramstedtin ryhmästä pudottaminen on yllättävää. Ne vähäisetkin kiekolliset taidot keskushyökkääjillä saivat juuri uuden kolauksen.

Fakta on joka tapauksessa se, että tämän hetken tilanne näyttää todella heikolta. Maalivahti osasto tulee olemaan kisoissa kunnossa, mutta hyökkäys ja puolustus ovat juuri nyt heikoimmalla tasolla vuosikymmeniin. Yhtään johtavaa kiekollista sentteriä ei ole, ja puhtaat snaipperit puuttuvat. Puolustuspää on epävarma, ja todellinen tulivoima viivalta uupuu sieltäkin.

Jään mielenkiinnolla odottamaan viikon kuluttua alkavaa Tsekin EHT-turnausta. Jos siellä on meno vielä näin sekavan näköistä, vain luoja yksin tietää miten kisoissa käy.

Jukka Jalosen todella poikkeavaan käytökseen palaan seuraavassa jutussani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.